keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Perpignan, Palais des Rois de Majorque

Kauniina talvipäivänä meillä koulussa oli ohjelmassa tutustuminen yhteen Perpignanin kaupungin nähtävyyksistä, Mallorcan kuninkaan linnaan, joka on valmistunut 1300-luvulla. Komeat olivat näkymät linnan katolta. Onneksi sää oli suosiollinen!


Näkymä kaupungille ensimmäiseltä tasanteelta.

Sisäänkäynti linnoitukseen.

Meidän koulun ryhmä tutustumaan menossa.

Palmu sopii hyvn kuninkaan linnan pihalle.

Kammotus, miten syvä kaivo.

Kappelin ikkuna ulkoapäin.

Informaatiota.


Näkymiä sisäpihalta.

Muutama porras kavuttiin, jotta päästiin katolle
maisemia ihailemaan.


Katolta näkyy merelle saakka.


Turun kokoinen kaupunki.

Reijon unelmavuori on melkein 3 km korkea.


Tuossa näkyy Canet, asuinpaikkamme viime vuonna ja siitä
vasemmalle on nykyinen asuinpaikkamme.

Paljoa ei ollut kalusteita jäljellä.

Poikettiin kappelissa sisällä.

Taidokkaasti tehty ikkuna.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti