Aamu valkeni pienen hässäkän muodossa.Porukkaa poistui majapaikasta jo ennen kuutta ja me jäljelle jääneet pyörimme levottomina sängyissämme. Puoli kahdeksaan mennessä oli oltava ulkona. Kun nousin vessareissulle siinä kuuden maissa, kuiskutteli Riitta mulle viereiseltä petiltä, että hän oli sairastunut yöllä ripuliin. Kammottava yllätys ja kaikista varotoimistamme huolimatta tosi!
Jouduimme tuumailemaan tovin suunnitelmiamme uusiksi. Riitta sanoi yleiskuntonsa kuitenkin olevan kelvollinen, joten yhteistuumin päätimme laittaa rinkat selkäämme vaille kahdeksan ja lähteä yrittämään vaellusta. Auringon noustua tiemerkinnät olivat selkeästi näkyvissä ja liityimme loputtomaan vaeltajien jonoon. Ensimmäiset kuusi kilometriä taivalsimme tuoremehun ja jogurtin voimin, sitten löytyi kahvila, joka oli avoinna. Eilisestä viisastuneena söin vain puolet hirmubocadillosta ja join 3 kupillista kahvia, niin hyvältä se maistui ulkona terassilla auringon paisteessa nautittuna.
Pienen tauon jälkeen taivallus tuntui jälleen mukavalta. Vaikka Riitan olo tuntui edelleenkin kohtuulliselta, yritimme edetä hitaasti. Seuraavan kuuden kilometrin jälkeen löysimme baarin, josta sai tuorepuristettua appelsiinimehua. Hiukan lepäiltyämme (kengät pois jaloista ja jalat ylös penkille) ja matkasuunnitelmaa tutkailtuamme totesimme perille olevan enää 2 km.
Tultuamme perille albergue Villadangos löytyi helposti ja päivärutiinien jälkeen kävimme lepäilemään n. 20 henkilön makuusaliin. Olimme kävelleet neljä tuntia ja kilometrejä oli takana tuolloin 14. Toivuttuamme poikkesimme kylillä hakemasta imodiumia apteekista ja kaupasta suolaista naposteltavaa ja juomista. Oliiveja ja perunalastuja syöden kulutimme aikaa istuen ulkona auringossa, kirjoittelimme muistiinpanoja ja odottelimme illallisaikaa. Se tarjoiltaisiin täällä alberguessa ja poikkeuksellisesti päätimme kokeilla paikan antimia. Meillä olikin huippukokki :). Hän lämmitti valmisruokia mikrossa ja ruokalajin valintaprosessi oli tehty meille helpoksi. Kaksi vaihtoehtoa oli tarjolla, molempia esiteltiin suurissa astioissa, joista sitten sai valita kumman ottaa. Ja mikä temperamentti kokillamme olikaan, lainatakseni hänen sanojaan: “Espanjassa puhutaan espanjaa”.
Alkuruuaksi otimme keittoa, joka oli ihan ok, mutta pääruuaksi oli kanaa tai kalaa, eikä sitten muuta lisuketta kuin leipä. Jälkiruoaksi saimme jogurttia. Nälkä kuitenkin lähti ja se oli pääasia. Emmehän olleet tulleet gourmet-elämyksiä täältä hakemaan.
Juttelimme muiden vaeltajien kanssa ulkona ja ruokaillessa, oli miellyttävä vaihtaa kuulumisia, tuntui että kaikki olivat kavereita keskenään. Vaikka ei aivan modernimmasta päästä ollutkaan tämä majapaikka, jäi siitä kuitenkin oikein hyvä fiilis. Nukkumaan kävin klo 22. Harmillista oli Riitan vatsataudin jatkuminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti