sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Viikko 5, visiitti Barcelonassa ja Suomen matka voi alkaa

Vielä muutama päivä ja sitten lähtee lento Suomeen. Palaan veljeni kanssa samalla koneella. Maanantaina päätimme lähteä tutkimaan Barcelonan ihanuuksia ihan vain päiväksi. Tietenkin poikkesimme heti tapaksilla ravintola Maestrossa (linkki), sillä oli sopivasti lounasaika, kun saavuimme kaupunkiin.
Ajelimme turistibussilla ympäri kaupunkia ja nautimme aurinkoisesta ja lämpimästä säästä. Tosin bussin yläkerrassa tuli lopuksi vähän vilu, sillä myöhemmin iltapäivällä viima kävi viileästi ilman kattoa olevassa tilassa. Lisänä sopivasti hortoilua sekä hyvää ruokaa, siinäpä ensikertalaiselle maailmanmatkaajalle Barcelonaa. 
Illalla seikkailimme etsimässä lähistöltä sopivaa ravintolaa, päädyimme äyriäisravintolaan (linkki), jossa saimme huippuhyvää ruokaa! Vatsa oli totisesti täynnä, kun pääsimme puolen yön maissa takaisin hotellille.

Hyvin nukutti yö ja tiistaina aamulla nautimme aamupalan hotellissa. Lentokenttäbussi (linkki) kulkee joka 10. minuutin välein, mikä tekee keskustassa asumisesta miellyttävää. Puolen tuntia matkattuamme pääsimme kentälle, jossa lisää hortoilua. Vähän shoppailua ja syömistä, rauhallista odottelua ja lepoa, kunnes pääsimme koneeseen. Matka sujui miellyttävän nopeasti, minä jopa nukahdin poikkeuksellisesti. Illalla ihmettelimme lumista pääkaupunkiseutua. Tapasin ystäväni kentällä ja ennätimme vaihtaa kuulumisia saunoessa Tikkurilasta vuokraamassani asunnossa. 

Keskiviikkoaamuna veljeni tuli hakemaan minua, veimme ystäväni lentokentälle ja joimme aamukahvit siellä. 

Talvi on siis saapunut koko Suomeen, hiukan lunta ja pakkasta, kuten helmikuussa sopiikin olla. Laskiaispullaa ja Runebergin torttua odotellessa kävimme syömässä lounaan ravintola Heilassa. Minä kun en ABC:n eineksistä perusta. Herkullista kotiruokaa lähiseudun raaka-aineista! Suosittelen!

Tapaslounas.


Mustekalaa, naminami.

Tässä poikkesimme lounaalla, terassilla oli ihana istua,
palvelu sekä ruoka olivat meille sopivia!

Illalla löysimme äyriäisravintolan läheltä hotellia.

Alkuruuaksi salade mixte, tuttu jo aiemmilta kerroilta.

Pääruuan kokoa voisi kuvailla sanalla jättimäinen.
Annos olisi ollut sopiva neljälle, vaan urheasti söimme sen kaiken!


Kuvia Barcelonan kaduilta:





Lentokentällä kevyt lounas ennen koneeseen pääsyä.

Kuvia Pyreneiltä:








Täysikuu näkyi sopivasti.

Suomiruokaa Heilassa, lohikeittoa ja

... haukimureketta. Herkullista!

Näkymä takapihalta.

Torstaina pääsin tapaamaan pikkupoikiani, joita minulla on ollut HIRMUIKÄVÄ! Voi sitä iloa ja riemua! Tästä eteenpäin nelisen viikkoa sujuu varmasti kuin siivillä.
Blogin päivitys saa ymmärrettävistä syistä jäädä nyt tauolle joksikin aikaa.



sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Viikko 4, veljeni vierailu jatkuu

Vierailu jatkuu ja ohjelmassa oli tälläkin viikolla monenlaista uutta asiaa ja mukavaa tekemistä! Aurinkoinen sää jatkui ja ilma tuntui aivan kesäiseltä. Aivan kuin Suomessa toukokuussa sanoi veljeni, kun puhuimme kelistä. Puut alkavat kukkia ja aurinko lämmittää perusviileää ilmaa. Tässäpä kuvia taasen touhuiluistamme.


Klo 8 aamulämpötila sama kuin eilen illalla.
Lämpöaalto jatkuu.

Aamupäiväkävelyllä sorsalauma joessa.

Toinen synttärisankari, ystävämme Isabel
kutsui meidät lounaalle.

Tässä jälkiruokaosuus. Jätin taasen kameran käytön vähemmälle,
sillä jotenkin se tuntuu pahalta tällaisissa yksityistilaisuuksissa.

Mimosa kukkii.

Mainiot kävyt.

Artisokkapelto nauttii auringosta Kolmen Kaveruksen Puutarhassa.

Sillalta katselimme suurta kalaparvea. 

Alkupalat, pan con tomato.

Alkuruuaksi mustekalarenkaita.

Pieni leikkelelautanen osoittautui suureksi. Onneksi meitä oli
kolme jakamassa.

Jälkiruuaksi lettuja. Tässä kastanjasoseella.

Mielenkiintoinen värilevysomiste.

Perpignanissa aivan jo kevättä ilmassa!


Vihdoinkin pihvi ja ranskalaiset, oikea kansallisruoka!

Jälkiruokana köyhien ritareiden mukaelma.

Paikallisen leipomon herkkuja, suklaakakku sekä sitruuna-
marenkitorttu.

Kaikkea on ennätetty maistella. Tässä etanat vuorossa.



sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Viikko 3, veljeni käymässä meillä

Maanantaina meidät oli kutsuttu syömään ystävien luo ja ainut kuva, jonka muistin ottaa oli alkupaloiksi leivotusta piirakasta. Jotenkin tuntui törkeältä kuvata koko ajan ruokia ja niinpä päätin unohtaa koko kameran. Hauskaa meillä oli, poikkeuksellisesti nautimme ulkona auringossa aperitiivit, mutta ranskalaiseen tapaan ruokailu tapahtui sisätiloissa. Nythän on talvi. 

Veljeni on ensimmäistä kertaa Ranskassa, joten totutteleminen tervehtimiseen poskisuudelmineen sekä ruokailuun liittyviin kiemuroihin alkoivat heti tänään. Oleskelunsa lopussa hän lienee jo ammattilainen, näin toivon.


Tiistaina aamulla kävimme kävelyllä vaellusseuramme kanssa kylän ympäri. Aikaa vierähti parisen tuntia ja kilometrejä kertyi noin kahdeksan. Illalla oli vuorossa yllätysjuhlat synttäreitään juhlivalle veljelleni. Juhlat olivat todellinen suksee! Valvoimme melkein puolille öin (mikä on meille saavutus!) ja kävelimme kotiin onnellisen päivänsankarin kanssa.

Aamukävelyllä auringon noustua.



Keskiviikkona kävimme vaellusseuran kanssa todella tuulisessa ja hiukan sateissakin säässä Narbonnen kupeessa vaelluksella. Kilometrejä kertyi n. 14 ja korkeuseroa tuli vajaa puoli kilometriä. Tässä muutama kuva reissusta.




Luolassa söimme suojassa retkieväät ja intoutuipa
pari henkilöä tekemään nuotionkin!

Torstaina meillä piti olla lepopäivä, muutama virastossa vierailu ja pyörälenkki veljen kanssa lukeutuivat päivän puuhiin.


Pyörän testausta!
Perjantaina lähdimme merellisiin maisemiin vaellukselle ystävämme kanssa. Sää oli aivan upea, lämmin ja vain hiukan tuulinen. Sovimme monsieur Reijon kanssa lounastapaamisen vaelluksen päätteksi Port Vendresiin, jossa hän meitä odotteli puolen päivän jälkeen. Tässä maisemia rannikolta sekä ruokakuvia ravintolasta.





















Lauantaina kävimme kävelyllä Clairassa viiniviljelmien ja hedelmätilusten keskellä. Mantelipuu oli komeassa kukassa!





Sunnuntaina aikaisin aamusta odottelimme jännityksellä perutaanko vaellus kovan tuulen vuoksi. Koska mitään ei kuulunut, lähdimme kokoontumispaikalle todetaksemme, että kolme autollista, vain 12 uskaliasta oli lähdössä rannikolle Banyulsiin ihastelemaan upeita maisemia. Emme katuneet retkelle lähtöä! Vain osalla rinteistä tuntui tuulenpuuskat voimakkailta, kun taas suojaisimmilla rinteillä pystyi kulkemaan t-paitasillaan. Illalla kuuden maissa kaksi väsynyttä, mutta onnellista  retkeläistä saapui kotiin. Ihanaa oli päästä suihkuun!

Monsieur Reijo savusti kalkkunan rintaa, joka oli
uskomattoman herkullista!

Aurinko laskee klo 18 maissa.

Uskomaton lämpötila illalla kuuden aikaan!




Mistelissä marjat

Välillä mentiin tunnelissakin!

Reissun korkein kohta! Huipulla tuulee.

Jotenkin tuntuu, että tämä viikko on ollut yllätyksiä täynnä! 
Sain vatsataudin sunnuntaina viikko sitten, mutta yllätys, maanantaina olo oli jo melko normaali.
Veljelläni oli tiistaina yllätysjuhlat, joista hänellä ei ollut mitään aavistusta.
Yleensä tammikuussa tähän aikaan sää on todella viileä, mutta miellyttävä yllätys on, että sää on ollut viikon ajan poikkeuksellisen lämmin ja aurinkoinen.  Kerrassaan upea viikko!