sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Viikko 40

Lokakuu pyörähti huomaamatta jo käyntiin ja elämä täällä Ranskassa on jälleen alkanut. Jonkun verran meillä oli matkaväsymystä, mutta aurinkoiset ja ihanan lämpöiset säät ovat sen pyyhkäisseet pois! Energiaa on riittänyt pitkiin kävelyretkiin päivän normiaskareiden lisäksi. Tässäpä viikon kuvasatoa.

Isossa kaupassa kantarellit ja tatin ruppanat
odottivat ostajaansa. 

Heti torstaina piti lähteä naapurikylään kävellen. Matkaa kokonaisuudessaan kertyi n. 12 km. Olimme sopineet pistäytyvämme lounaalla, minkä jälkeen iltapäivän helteessä kävelimme takaisin. Hieno reissu kerrassaan, sillä löysimme sellaisen ruokapaikan, jossa emme aiemmin ole käyneet, mutta jonne ehdottomasti haluamme takaisin.
Pikkuinen veijari paistatteli päivää aidan raossa.



Kävelijät sillalla.

Uskomatonta, kuinka paljon kaloja oli matalassa vedessä liikkeellä.
Tämän joen rannalla ei näkynyt onkijoita.

Ennen lounasta ennätimme poiketa kaffella.

Kuvaaja unohti ottaa pullakuvan... Mutta syöty on!

Lissu sai oman vesikipon ja lepuutti pöydän vieressä sen
parisen tuntia, jonka syöminen kesti.

Päivän menussa oli purjopiirakka alkuruuaksi ja sen otimme
puoliksi.

Pääruuaksi tarjottiin jauhelihaperunasoselaatikkoa, jota
emme muista täällä aiemmin syöneemme. Hyvää oli.

Jälkiruuankin, appelsiinikakun jäätelöllä, söimme puoliksi.
Näin ei vatsa tullut liian täyteen.

Tässä kaverukset poseeraavat hienolla penkillä. Mielenkiintoista
on, että tähän on laitettu oikein kunnon puupenkki. Täällä kun
ei tuota puuta oikein tuhlattavaksi ole.

Nämä meidän lähikaupan tatit olivat
jotenkin paremman näköisiä, 29 €/kg.

Lauantaina kyläkierroksen ja viinikellarin terassilla vierailun jälkeen poikkesimme piknikille omaan rantaan. Ihana sää jatkuu! Pääsin samalla vähän uimaan. Harvinaisen vähän oli rannalla porukkaa.

Maisemat piknikillä.

Sunnuntaina olimme suunnitelleet lähtevämme hiukan pidemmälle kävelylenkille, huimat 19 km edestakainen matka! Lämpötila oli aamulla sopiva, tuuli leppoisasti, mutta iltapäivälle luvattu hellelukema laittoi hiukan ajattelemaan varustusta. Vettä pakkasimme reppuun kunnolla, vaan aurinkoisesta kelistä huolimatta unohdimme ottaa aurinko- ja huulirasvan mukaan. Onneksi saimme välillä ravintolassa istua varjossa.

Tuuli viilensi takaisinmatkalla meitä ihmisiä ja Lissu pääsi pari kertaa kastautumaan, sillä reittimme ylitti joen kolme kertaa. Vesi riitti hyvin ja kotona pääsimme viileään suihkuun, Lissunkin huuhtelimme lisäksi, kun ei noiden jokivesien puhtaudesta tiedä. Mamman jätimme suosiolla kotiin, liian pitkä matka ja kuumuus olisivat olleet sille liikaa.

Kerrassaan hatunnoston paikka monsieurille, joka jaksoi kävellä koko matkan ilman suurempia tuskia. Perillä saimme istuskella terassilla syömässä reilun parin tunnin ajan.
Varmaankin meillä molemmilla on huomenna ja tiistaina tiedossa, että kävelty on. Tämä oli minulle tulevaa keskiviikon vaellusta varten hyvä harjoitus! Tässä kuvia periltä ja reitin varrelta.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti