sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Viikko 21

Maanantaista keskiviikkoon vietin päivät ja vähän illatkin pienten miesten kanssa. Olen erittäin onnekas mummi, kun saan seurata poikien elämää päivittäin! Puuhaa riittää ja iloa elämään 😊.


Vaikkei lämpötilan puolesta voi ajatellakaan jäätelönsyöntiä,
katson kalenteria ja aloitan uusien makujen kokeilun.
Tämä ei mene jatkoon, vaikka jännittävältä kuulostikin!

Torstaina ahkeroin avustajan kanssa kotia kuntoon ja valmistin loppuviikoksi ruokaa. Ihanaa olla välillä myös kotona. 

Perjantaista sunnuntaihin vietin aikaa Reijon kanssa. Kävimme koirien kanssa ulkoilemassa, jahtasimme korvasieniä ja söimme herkullista ruokaa joskus jopa teeveen äärellä... Seuraamamme sarjat tuntuvat tyrehtyvän kaikki yhtäaikaa. Kesä tulee ja vie mm. Nuoren Morsen seikkailut sekä Midsommerin murhat mennessään. Vieköön, jospa tuo säätila muuttuisi suotuisammaksi ja saisimme viettää aikaa enemmän ulkona. Kanoottia en ole vielä laskenut vesille ja onget odottelevat varastossa.

Onni Armas odottelee kesää kuten omistajansakin.
Muikkuja nam! Saimme saaliiksi kilon muikkuja lähikaupan
kalatiskistä! Reijo putsasi ja minä paistoin!

Lopputuloksena herkullisia paistettuja muikkuja.

Korvasienijahdissa.

Löytyihän niitä muutama.

Kesä ja voikukat! Kylmyys ei näytä hidastavan voikukkaa!

Torikahvio on must! Aina kun sää ja aikataulu vähänkin sallii,
on kahville päästävä.

Korvasienten keittopuuhat menossa.

Ja TAAS muikkuja, nam!

Näihin kun ei aivan heti kyllästy. Silloin kun niitä tarjotaan,
emme kieltäydy vaan syömme hyvällä ruokahalulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti