Suunnistusvaelluksella Opoulissa

Tänään olikin mielenkiintoinen vaellusreissu tiedossa, sillä vaelluksen vetäjä jakoi meille suunnistuskartat, joihin merkityissä rasteissa oli erilaisia tehtäviä. Jakauduimme neljään eri ryhmään ja lähdimme matkaan 15 minuutin välein. Tosin vaellustahti oli niin erilainen, että meidän ryhmämme saavutti jo edellä menevän ryhmän heti alkumatkasta. Hidastimme omaa vauhtiamme sopivaksi ja saimme pidettyä sopivan etäisyyden edellä kulkijoihin.

Matkan pituudeksi oli ilmoitettu 12 kilometriä, mutta reissun lopuksi laskuri näytti 16 kilometriä. Korkeutta ei parhaimmillaan ollut 340 metriä enempää, mutta kivikkoinen maasto nousuineen ja laskuineen teki reitistä haastavan. Aikaa meillä koko retkeen kului viisi tuntia, sillä vauhti oli maltillinen. Puolivälissä pidimme tunnin lounastauon, jolloin sai syödä eväät ja huilata hiukan. Miehet kantavat repuissaan aina vaellusreissuilla punaviiniäkin tarjottavaksi, nytkin oli maisteltavana neljää erilaista laatua :). Mukit täytyy muistaa vaan jokaisen ottaa mukaan. Mutta vaikka olinkin unohtanut ottaa oman mukini mukaan, lainasi naapurirouva mulle repustaan löytynyttä extramatkamallia. Tarjottavaa löytyy myöskin syömisten muodossa ja tälläkin retkellä sain maistaa erilaisia pikkuleipiä sekä suklaata. Vatsa pulleana on hauska jatkaa mäkistä matkaa huhhuh....

Matkan varrelta mukaan oli tupsahtanut pari kuokkavierasta, jonkun metsästäjän apulaiset olivat päätyneet seuraamaan ensimmäistä suunnistusryhmää ja lounastauolla suhde vain kiinteytyi, kun eväät jaettiin osallistujien kesken. Metsästäjä parka varmaan ihmetteli "uskollisten" apulaisten katoamista. Koirat ainakin juoksivat aivan onnessaan mukana. Toivottavasti löysivät kotiinsa. Autoille tultuaamme ne olivat pettyneitä, kun kukaan ei huolinut niitä autoonsa. Sinne kaverukset jäivät parkkipaikalle pyörimään.

Kotiin päästyäni nostin jalat vähäksi aikaa ylös, sen verran rasitusta epätasainen maasto oli pohkeille lahjoittanut. Onneksi ei enää tarvinnut lähteä erikseen omien koirien kanssa lenkille vaan sain huilailla loppuillan.

Tästä vaelluksemme alkoi, eikun mäkeä ylös vaan.

Maisemista tuli Lappi mieleen.

Kiviä on ollut riittävästi aidaksi saakka.

... ja lisää kiviä.

Opoulin linnoitus.

Karua maisemaa.

Joku oli sentään viitsinyt raivata maata viinitilalle. Ei ole varmaan
helppoa viljellä viiniä näillä alueilla, kun teistä ei ole tietokaan.
On vain erinäisiä polkuja ja huonokulkuisia kärrypolkuja.

Täällä sentään vähän metsää.

Riistaeläimille laitettu vedenjuontipaikka.

Ihan olivat kuin huurteessa. Mielenkiintoinen väritysharha.

Meidän ryhmä taipaleella.

Mistä näitä kiviä riittää? Tästäkin menimme polkua pitkin.

Kukkasiakin näkyi matkan varrella.

Jälleen jonkun viinitarha. On ainakin puhdasta viiniä, kun on
viljelykset kaukana valtateistä.

Komeat kukat tässäkin pensaassa.

Reitti kulki viinitarhojen poikki.

Suoja rakennettu kivistä ja katto pellistä.

Tätähän pystyisi ajamaan oikein autolla. Välillä tasaisempaa tietä.

Viinitarhoja rinteessä.

Keskellä ei mitään löytyi jonkun asumus. Kanoja tarhassa ja
talo kunnostuksen alla. Vesi tuodaan säiliössä. Ehkei sentään
vakituinen asuinpaikka?

Ihanat maisemat.

Kärrypolkua pitkin taipaleemme jatkui.

Ihan kuin pähkinöitä.

Todella tulee Lapin maisemat mieleen.

Välillä ohitimme aika läheltä tuulivomaloita.

Tasangolla.

Lähestymme vaelluksen puoliväliä. Täällä oli valtavat alueet
viinitarhoja, jonne pääsi oikein kunnon tietä pitkin.

Linnoituksella puolimatkan krouvissa oli lounastauko. Tässä
reitti kulki jälleen viinitarhojen läpi ja matkalaisten askel oli kevyt.
Pian saisi vähän huokaista.

Erään porukan mukaan oli tarttunut kaksi metsästäjän apulaista.
Tässä ryhmäläiset juottavat vettä jonkun hylkäämästä sardiinipurkista.
Eväitäkin liikeni koirille siten, etteivät kaverukset tyhjin vatsoin tarvinneet
matkaa tehdä. Ne seurasivat uskollisesti meitä loppuun saakka.

Linnoituksen raunioilla.

Tuolta tuulivoimaloiden luota taivalsimme polkuja pitkin tänne.

Tässä toinen koirista odottelee kaveriaan pois puskasta.

Aurinkokin päätti näyttäytyä meille reissun
loppupuolella.

Loppumatkasta tiet tuntuivat melkein valtateiltä, niin leveitä ja
hyväkuntoisia ne olivat.

Polkua olisi löytynyt lisää tallattavaksi vaikka kuinka ja paljon.

Autoille paluu tapahtui alamäkeä pitkin... onneksi. 16 kilometriä
epätasasaista maastoa alkoi jo tuntumaan jaloissa. Mukava reissu.