perjantai 3. huhtikuuta 2015

Allée des Arts Barcares

Meillä oli ilo ja kunnia saada Simpukka puolisoineen vierailulle Carcassonesta Pitkäperjantain aamuna. Päivä ei ollutkaan lainkaan niin ikävä, kuin se lapsuuden muistoista on mieleeni jäänyt. Tässäpä kuvia päivästämme ja merkillisistä taideteoksista (linkki) Barcaresin rannassa. Ihanan aurinkoinen päivä ja hiukan tuulinen, tottakai :).


Tämän laivan kohtalo jäi meille arvoitukseksi. 

Toteemipaalut kahdeksan eri taiteilijan valmistamana.

Metallia mutkalla.

Tuulen olisi pitänyt soida noissa kiemuroissa, emme
vaan onnistuneet sitä kuulemaan.

Kivenmöhkäle.

Tämä oli henkilökohtainen suosikkini. Ihana.

Komea kivi.

Ihan kuin koira.

Jaa'a, mitähän tästä sanoisi?

Mielenkiintoisen väristä kiveä.

Graffiti ilmassa.

Reijo sanoi tämän olevan Viulunsoittaja katolla-musikaalista.
Portaat, jotka eivät vie minnekään.

Symmetriaa.

Jotenkin näyttää hampaalta. Olisko?

Kävimme lounaalla lähistöllä sijaitsevassa ravintolassa.
Saimme nauttia terassilla auringosta. Minun salaattini...

muut söivät pääruuaksi burgundinpataa.

ja jälkkäriksi uustokakkua vadelmamelban kanssa...

...minä otin sorbettijäätelöä jälkkäriksi.

Ravintola Barcaresissa.

Mikä maisema!

Kauniita kukkasia.

Aukion laidalla kukkaistutuslaatikossa
aivan kuin lunta,
niin hohtavan valkoista kiveä oli
laitettu koristeeksi.



2 kommenttia:

  1. Kiitokset teille, ihana oli päivä kanssanne, kyllä meidän kelpasi auringossa tepastella. Napattiin aurinkoa mukaan tännekin ja yhä se paistaa.
    Kuvasi ovat mainiosti onnistuneet.

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä oikein leppoisa Piiiitkäperjantai. Oikein hyvä, että saitte aurinkoa sinnekin. Kiitos, kun ottaa paljon kuvia, aina joku vahingossa onnistuu :).

    VastaaPoista