maanantai 27. lokakuuta 2014

Viikon ostokset, meidän ruokakori

Luin blogista Vihreatniityt viikonlopun ruokakustannuksista Irlannissa ja innostuin aiheesta sopivasti, kun meillä on maanantaisin kauppapäivä. Valokuvat otin kiireessä ikäänkuin rekvisiitaksi, en asetellut tuotteita mitenkään erikoisesti ja osa ostoksista jäi kuvaamatta. On ihan kiva lueskella, mitä elämä muualla maksaa sekä tässä ja nyt kantaa oma kortensa kekoon :).

Näistä ostoksista riittää reilusti viikoksi, joskus käymme hakemassa jotain pientä/tuoretta loppuviikosta tai otan pakastimesta hätäapua. Nytkin ostin lihaa enemmän kuin viikon tarpeeksi, sillä en voinut vastustaa tarjouskiusauksia...
Koskapa noudatamme tiettyä ruokavaliota (ei leipää, ei perunaa, ei pastaa eikä riisiä), ostoksemme ovat sen mukaiset. Nämä eivät siis varmaan ole joka kodin unelmaostokset, mutta kyllä näistäkin selvää saa hintatasosta. Osa tuoretuotteista on kappalehinnalla, osa kilohinnalla. Shamppanjat ostin varastoon, koska hetken mielijohteesta piknikille lähtö onnistuu, jos on juomat valmiina kylmässä :).

Kaupassa käydään kerran viikossa, salaattia haetaan yleensä lisää loppuviikosta.
Talouteen kuuluu kaksi aikuista.
Ostospaikka Carrefour Perpignan.

vihannekset
4 x avocado 1,15 /kpl
2 x kesäkurpitsa (1,90/kg) 1,15
4 x keltasipuli (2,50/kg) 3,02 (sipuleita on tavattoman montaa lajia ja hintaluokkaa!)
kurkku 1,25/kpl
parsakaali (1,99/kg) 1,14
kukkakaali 1,90/kpl (melkoinen järkäle, paino liki 2 kg)
ruusukaalipussi 1 kg 2,50
purjo (1,50/kg) 0,46
herkkusieni (3,99/kg) 1,55


hedelmät
2 x ananas tuore, kuorittu 450 g 2,90
mango kpl 2,90 (paino 700 g)
royal gala omena (1,99/kg) 2,25 viime viikolla k.o. omena oli vielä 1,20/kg
appelsiini, espanjalainen (1,99/kg) 3,25
minibanaani, luomu (1,50/kg) 1,07




juustot!
2 x boursin tuorejuusto 150 g 1,47
goudaviipale 300 g 1,58
vuohenjuustoviipale 200 g 2,29
Bleu Causses 172 g 2,25
Fourme Ambert 170 g 2,07
Brie 60 %  316 g 2,94
Tomme Catalane Urgelia 360 g 4,39
vuohenjuustokiekko 180 g 3,90



lihaa...
kalkkunan ohutleikkeitä 720 g 6,40 (tarjous)
paistovalmis turskaleike (fish&chipsiä varten) 400 g 2,70
savupekonia 200 g 2,61
karitsan lapaa (?) 1,146 kg 18,22
kanin satulaa (?) 606 g 8,36
katalonialaista raakamakkaraa 800 g 4,94 (tarjous)
burgundinpatalihat 1,146 kg 4,47 (tod. tarjous)


MIKÄ HINTA!

aamupalalle
kolesterolia alentava jogurtti 8 kpl pakkaus 3,16
maustamaton jogurtti 16 kpl (1,25 dl) 2,36
kanamuna 20 kpl 4,10

ekstrat

Kivennäisvedet puuttuu kuvasta (pääasia, että shamppanjat on!).

6x50 cl Badoit sitruunavichy 3,36
6x50 cl Carrefourin sitruunavichy 2,68
roseeviinipänikkä, luomu 3 litraa 13,90 (halvempiakin on)
2 x shamppanja 50 cl 9,14 (hyvä koko piknikille)
auringonkukansiemen, luomu (3,95/kg) 2,77
kurpitsansiemen, luomu (8,80/kg) 5,56
patonki 1,00 (Reijolle iski heikotus ja piti ostaa YKSI patonki, vaikka yleensä emme syö leipää)

crepe-lasta metalli/silikoni 5,55
2 x muovilasta 1,90

Kaikki yhteensä 169,42

Kotona oli lauantailta iso salaattisekoituspussi, melonia ja kurkkua. Pyrimme ostamaan ranskalaisia tuotteita vihanneksissa, hedelmissä ja liha/kalatiskiltä, jos vain on mahdollista.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti