keskiviikko 31. joulukuuta 2014

¡Próspero Año Nuevo 2015!


Terveisiä Espanjasta ja iloista uutta vuotta! 

Näkymä Reijon kameralla auton ikkunasta.

Tulomatkan taukopaikalta kuvattua.

Näkymä vuoristoon kaupungin kattojen yli asunnon parvekkeelta.


Aavan meren tuolla puolen olisi Korsika ja Sardinia, vaan
aika kaukana, mitään näköhavaintoa ei ole.

Jonkunlaista aallonmuodostusta...

Uuden vuoden aattopäivän lenkkimaisemat.

Kävelytie meren rantaan.

Huvimaja rannassa.

Aika tyyntä ja yllättävän lämmintä.

Lenkilläkin pidettiin taukoa.

Rannalla mielenkiintoinen taideteos. Piti vaan zoomata tosi
paljon, joten kuva epätarkka.

Lyhty ja ankkuri ketjuineen jäljellä tästä laivasta.

Aattoillan ruuanvalmistusta.

Kasvisrisottoa, olkaa hyvä.

Minulle lihansyöjänä vähän possunfilettä lisukkeeksi.

Koko tämän viikon sää on ollut aurinkoinen, mutta maanantaista alkaen huomattavasti viileämpi jo. Tiistai aamuna, kun lähdimme Torreviejasta, saimme ihmetellä matkan varrella lämpötilan laskemista jopa pakkasen puolelle! Tosin, kosteutta ei ollut lainkaan, joten autolla ajaminen kesärenkailla sujui, onneksi!



Saavuimme välietappiin Barcelonan lähelle iltapävällä tiistaina ja saimme ulkoilla rannalla auringossa. Tuuli kävi viileänä, takki oli syytä pitää päällä. Asuntomme oli jälleen ylimmässä kerroksessa, josta maisemia sai jälleen ihailla. 

Tänään keskiviikkona lämpötila oli kohonnut jo 10 asteen yläpuolelle aamupäivällä ja aurinko lämmitti ihanasti lisää. Kävimme parin tunnin kävelyllä koirien kanssa puolen päivän maissa, että ehtisimme hyvin ennen illan paukkuja. Nyt kello on täällä pian 22:00 eikä räiskinnästä ole tietoakaan. Hyvä niin. Huomenna aamulla matka jatkuu kotiin Barcelonan lentoaseman kautta. Monsieur Reijo lähtee kentältä piipahtamaan Suomessa.


maanantai 29. joulukuuta 2014

"Loma" loppuu

Kaikki mukava loppuu aikanaan. Oleskelumme täällä Etelä-Espanjassa on täyttänyt kaikki odotuksemme. Aurinkoa ja lämpöä (lämpötila yöllä ollut n. 10 ja päivällä 18 astetta), ystäviä ja hyvää ruokaa (okei, vähän ehkä liikaa syömistä...) sopivassa suhteessa. Tiistaina aikainen herätys ja matka Barcelonaa kohti alkaa. Tässä lyhyt kuvakooste viimeisistä päivistä. Tosin kameran käyttäjä on ollut laiskana; ihan joka tilanteessa ei ole halunnut keskittyä kuvaamiseen, vaan on nauttinut mieluummin rennosta tunnelmasta.


Perjantaina iltakävelyllä uimarannalla.
Aurinko laskee vasta n. 17.45.


Lauantaina piknikillä rannassa. Unohtui kuvata eväät. (eipä lie
ensimmäinen kerta!)

Tässä eräs hullu suomalainen uimassa hullujen rannalla.
(playa de los locos)

Lauantaina illalla syömässä rantaravintolassa.
"Pikkuinen" pihvi, 300 g.
Alkuruuaksi syöty tonnikalasalaatti unohtui kuvata.

Vasikanleike, ei pieni sekään.

Jälkiruokalajitelma katosi niin nopeasti, ettei kuvaaja ehtinyt mukaan...

Sunnuntaina lounaalla mustekalaa..

... ja äyriäisiä. Jälkkäriksi iso jäätelöannos kimppaan,
kummasti sekin ehti häviämään ennen kuvaamista!

Sunnuntai-iltana aurinko laskee pilviverhon suojassa...

... noustakseen maanantaiaamuna pilviverhon suojassa :).

Lisäsin tämän aamukuvan vielä maanantai-iltana, koska se tuntui sopivan hyvin jatkoksi. Aurinko paistoi vielä koko maanantain, vaikka sää olikin viilentynyt ja tuulen suunta vaihtunut.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Nelijalkaisia Torreviejassa


Ohoh, onpas kaksijalkainenkin eksynyt kuvaan. Päivälenkillä
majakalle menossa. Huomaa, kengät ja pipa sävy sävyyn ;).
Navakka tuuli majakalla suoristi likkojen kiharat...

Jaaha, toinenkin kaksijalkainen poseeraa vedenrajassa.

Tässä yksi villikissoista vailla huolta huomisesta.

Villikissat olivat puolikesyjä, koska ihmiset ruokkivat niitä.

Auringossa on mukava oleskella.

Vähän piti paeta kuvaajaa.

...kutittaa.

Vaanimista pusikossa. Taisi olla mammakissa.

Minuapa ei pelota...

... eikä minua.

Ruohonjuurta maistelemassa.

Mitähän tuo kuvaaja taas aikoo?

Koirat eivät pelottaneet kissoja ollenkaan.

perjantai 26. joulukuuta 2014

Joulunviettoa Espanjassa

Jouluna saa syödä karkkia, ekös juu? Keskellä Turronia,
Espanjassa kun ollaan.

Vielä uusiksi aattoillan komea auringonlaskukuva.

Saimme Raimon vieraaksemme joulupäivänä, jolloin söimme
perinteisiä jouluruokia. Raimo on asunut jo 7 vuotta täällä
Espanjassa. Toinen ystävämme Turust oli myöskin mukana
joululounaalla. 

Joulupäivänä aurinko hemmotteli meitä. Tuulta ei ollut juuri
nimeksikään. Istuimme ulkona parvekkeella joululounaalla.



Tässä likat odottavat kiltisti parvekkeella, että vieraat saapuisivat.
                                   

Tapaninpäivänä jo hillitympää ruokailua...

Tästä voit katsoa videon, jonka kuvasin parvekkeeltamme tapaninpäivänä.


Illalla tivoli vauhdissaan. Ihmisiä on iltaisin paljon liikkeellä.

Upeat värit auringonlaskun jälkeen. Tapaninpäivän ilta.

Vähän eri suunnasta vielä. Tänään oli pilvetön päivä ja
lämmintä. Huomiseksi on luvattu vielä lämpimämpää ja ihanan
aurinkoista. Olemme onnekkaita täällä valohoidossa.